Loistokotien rakentajat

Loistokotien rakentajat ovat pitkän linjan suomalaisia rakentamisen ammattilaisia. Lähes sama porukka on rakentanut koteja jyväskyläläisille yli kaksikymmentä vuotta.

Luotettavat kumppanit

Koska vaadimme tiimiltämme rakentamisen parasta laatua, olemme valinneet kumppaneiksemme ammattilaisia ja yrityksiä, joihin voimme luottaa. Esimerkiksi sisustussuunnitelijamme Marika Kurki voi valita Puustellin mallistosta kuhunkin kohteeseen parhaiten sopivat kiintokalusteet. Tutustu kumppaniemme työhön heidän omien sivujensa kautta – tai paikan päällä Loistokodissa!

Jokainen koti tehdään kuin itselle

Olemme ylpeitä työmme jäljestä, sillä jokainen tekemämme asunto on sellainen, että voisimme muuttaa siihen itsekin. Siksi meillä ei ole tarvetta kiirehtiä, vaan teemme rauhassa jälkeä, joka kelpaa myös omalle kriittiselle silmälle. Loistokodit on tehty viimeisen päälle.

Haluamme tehdä Loistokotien asukkaat, asiakkaamme tyytyväisiksi. Pintoihin ja yksityiskohtiin on mahdollista vaikuttaa aina muuttopäivään asti. Asuntojen pohjaratkaisut ja toimivuus ovat harkittuja ja materiaalit laadukkaita. Kun asiakas on tärkein koko henkilökunnalle, myös sisäinen laadunvalvonta toimii tiimin kesken.

arkkitehtitoimisto-uki-arkkitehdit
loistokoti-kumppanit-mk
loistokoti-kumppanit-gram
loistokoti-kumppanit-puustelli
loistokoti-kumppanit-op-koti
loistokoti-kumppanit-kalliotaivas
loistokoti-jari-niskavaara

Jari Niskavaara

Joukkueen vääpeli huolehtii siitä, että rakennuksella on kaikki tarvittava saatavilla ja työ sujuu. Viihtyy paitsi työmaalla myös mökilla tai lätkäkatsomossa.

Rakentaja ja yrittäjä

Jari Niskavaara on pitkän linjan rakentaja ja yrittäjä. Tehtyään useita vuosia rakennustöitä hän perusti Jyväskylän Kattourakointi Oy:n vuonna 1989. Asuntoja jyväskyläläisille Niskavaaran yhtiö on rakentanut jo neljännesvuosisadan, viisitoista vuotta markkinointinimenä on ollut Loistokoti. Kohteet ovat pääosin rivitaloja muutamalla pienkerrostalolla täydennettynä.

Vuosittain valmistuu kymmenkunta uutta Loistokotia.

– Voisimme toki tehdä enemmänkin. Kuitenkin panostamme mieluummin laatuun kuin määrään.

lasse_mvs

Lasse Pietikäinen

Lasse Pietikäinen on tuorein loistokotilainen. Lasse aloitti Kotirinteen hirsitalotyömaalla elokuussa, kokemusta Loistokodista on näin kertynyt jo jokunen kuukausi.
– Eipä ole moittimista. Mukava yritys ja reilut työkaverit, Lasse kiittelee.
Lasse on jo neljännen sukupolven rakentaja; isä, isoisä ja isoisän isä ovat tehneet samoja hommia oman työuransa aikana.

Ennen Loistokodin työmaata Lasse teki enemmän saneeraushommia Star-nimisessä yrityksessä. Uuden rakentaminen on tuntunut ihan mukavalta vaihtelulta.

loistokoti-ville-jarvinen

Ville Järvinen

Off road- aktiivi, muttei mikään tuppisuu. Ville on alituinen höpöttäjä ja tiimin promoottori – pystyy muuten puhuessaankin tekemään töitä.

loistokoti-leo-jarvinen

Leo Järvinen

loistokoti-tuomas-niskavaara

Tuomas Niskavaara

Vääpelin oma poika tunnetaan ja tiedetään ”Fisuna”. Loistokotien rakentamisen välissä Tuomas harrastaa salibandya ja ninjailua.

Kysy rakentajalta!

Lähetä kysymyksesi kohteesta niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian!

Start typing and press Enter to search